Hevoslistaukseen  |  Purtsilaiset  |  Foorumille

Kaajapurojen talli

Mistä Purtsien talli on tehty? Tyytyväisten heppojen hörähdyksistä, oman pellon heinästä, narahtelevista ovista, aikaisista aamutalleista ja Tiinan leipomista kanelipullista. Talvella jäätyvästä satulahuoneesta (ja vessasta), kiukuttelevista teineistä ja pikkuisesta perunapellosta, jota myös kentäksi kutsutaan. Niistä on Purtsien talli tehty.

Vaatimattomuus harvoin tulee ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan Kallan kylästä – siitä eräs paikallinen luksustalli on pitänyt huolen. Ei liene kuitenkaan suuri yllätys, että kylältä löytyy myös täysin tavallinen koti hevosille. Kaajapurojen talli ei kaadu tuulella kasaan, mutta pöly on värjännyt vanhan navetan lautaseinät harmaiksi ja hämähäkeillä riittää kärpäsiä katonrajassa saaliiksi. Karaistunut heppatyttö tai -poika tuntee olonsa kuitenkin kotoisaksi, sillä pinnallisen krumeluurin sijaan Kaajapuroilla hevoset saavat kaiken huolenpidon ja rakkauden.

"Yleensä täällä ei lukittu juuri mitään, mutta Astonin kohdalla Isabella teki poikkeuksen. Outoa kyllä, mutta se tuntui melkein loukkaukselta Pekan ja Tiinan kodin turvallisuutta kohtaan. Pihamaalla alkoi olla jo aavistuksia tulevasta kurakaudesta, ja kaikki hajut olivat jotenkin voimakkaampia ja kotoisampia kuin Auburnissa. Suloinen savunhaju pujotteli ilmassa ja hevoset tuoksuivat voimakkaammin. Täällä tehtiin itse ruokaa ja aivan selkeästi takan lämmittämisen kausi oli alkanut. Tarhoihin annettiin jäädä jonkin verran hevosenpaskaa – kuin myös pihamaalle, Isabella huomasi. Pari kuivahkoa läjää johdatteli tietä hyvinkin tutulle maastopolulle."

- Isabella Sokka vierailullaan Kaajapurojen tallilla, 04.10.2018

Pieni pala historiaa

1980-luvun lopussa Pekka ja Tiina Kaajapuro menivät naimisiin, saivat lapsen ja ottivat asuntolainan. Tuore perhe osti rintamamiestalon Kallasta (muttei kultaistanoutajaa) ja asettui kodiksi pihapiiriin, jonka lähin havaittavissa oleva naapuri oli joidenkin kilometrien päässä sijaitseva Kastanjan kartano (nykyinen Auburn Estate).

Vanha navettarakennus muutettiin Pekan ja hänen appiukkonsa toimesta talliksi, jonne muutti kolme perheen ravihevosta. Pekan ja Tiinan raviharrastus sai myös heidän esikoisensa, Verneri Kaajapuron, kiinnostumaan hevosista. Ratsuhevosiin pienituloisilla vanhemmilla ei ollut varaa, sillä jo pelkät lämminveriravuritkin veivät rahaa enemmän kuin voittivat, mutta tukeakseen poikansa harrastusta Pekka ja Tiina kustansivat tunnit Murronmaan ratsastuskoulussa.

Verneri osoittautui varttuessaan lahjakkaaksi esteratsastajaksi, kuten äitinsäkin aikanaan. Käytyään lukioikäiseksi asti tunneilla ja valmennuksissa ratsastuskoulussa, tutustui hän vihdoin Kastanjan kartanon salaperäiseen Isabella-neitiin. Nuorilla synkkasi niin hyvin, että pian Verneri kilpailikin Isabellan Erelas-tammalla menestyksekkäästi.

Ratsuhevoset löysivät tiensä Kaajapurojen tallille vasta, kun talli oli ollut tyhjillään ravihevosista joitakin vuosia. Verneri oli täysi-ikäistynyt, käynyt armeijan ja tienannut rahaa omaan hevoseen, Loveen, jonka hän toi asumaan vanhempiensa talliin. Miehen ajatus muuttaa Kaajapurojen talli edes omat kulunsa kattavaksi yksityistalliksi toteutettiin, ja saipa Pekan ja Tiinan kuopus Janna myös oman hevosensa, Sessan, pitkän ruikutuksen jälkeen.

Tallirakennus ja muut tilat

"Meillä purtsilaisilla oli oikeus käyttää Auburnin maneesia, ja tiesin, että mun pitäisi melko pian päästä sinne nuoren ja energiaa keräävän tammani kanssa. Toistaiseksi olin kuitenkin ratsastanut sillä vain Purtsien omalla kentällä. Se ei ollut suuren suuri, eikä sen pohja ihan aina ollut ihanteellinen ainakaan kovempaan treeniin, mutta kyllä siinä saattoi nuorella hevosella hölkätä. Silloin, kun se ei ollut jäässä, tietenkin. Siinä oli aidat ympärillä, mikä toi mulle mielenrauhaa."

- Josefina Rosengård, Tigrainen omistaja 05.01.2018

Ajan patina näkyy vanhaan navettaan nikkaroiduissa karsinarakenteissa selvästi. Saranat saattavat vaatia kiristystä, mutta Pekka ja Verneri huolehtivat vikojen korjauksista ripeästi: tallilaiset voivat jättää lappuja satulahuoneen ilmoitustaululle, mikäli havaitsevat jotain rikkinäistä. Tallipaikkoja Kaajapuroilla on kahdeksan kappaletta, joista kolme omien hevosten käytössä. Lisäksi pihamaalla on hiljattain rakennettu pihatto, jossa tilaa on maksimissaan neljälle hevoselle.

Tallissa on lämmöt ainoastaan satulahuoneessa. Talven kovilla pakkasilla karsinoiden läheisyyteen tuodaan muutama irrallinen patteri, mutta lauhalla kelillä hevosista haihtuva lämpö pitää sisäilman siedettävänä. Talliloimitusta toki suositellaan kaikkein kylmimmillä ilmoilla. Pihatto on asianmukaisesti eristetty ja tarjoaa ulkona asuville hevosille erinomaisen suojan niin pakkaselta, tuulelta kuin sateeltakin. Karsinoissa käytetään kuivikkeena turvetta.

Ruokia ja heiniä säilytetään erillisessä katoksessa tallirakennuksen vieressä. Katos on jaettu lautaseinällä kahtia, ja sen toisella puolella on lantala. Koska katokseen pääsee kuka tahansa, on suotavaa, että hevosten omat ruoat laitetaan suljettaviin astioihin ruokintaämpäreiden viereen, ja että kalliit erikoisruoat säilytetään esimerkiksi satulahuoneessa lukkojen takana.

Karsinoissa asuvat hevoset tarhataan kokopäiväisesti. Tallipihan pohja on kesäisin kuivaa maata ja kasvaa ruohoa, mutta syksyn tullen muuttuu syväksi mudaksi. Joihinkin tarhoihin, niihin alun perin kaikkein pahimpiin, on kärrätty etualalle jokunen kuorma hiekkaa. Kesäisin Kaajapurossa asuvien hevosten on mahdollista lähteä laitumelle kilometrin päähän tallista, jonne aidataan kaksi suurta sekä niittyä että metsää sisältävää aluetta. Pihamaalta löytyy kaksi valoa, yksi tallin edustalla, yksi kentällä. Tarhoilta hevosia haettaessa pimeään aikaan otsalampusta voi olla apua!

Kaajapurojen tallilla on yksi kenttä. Se on vaatimattoman kokoinen, mutta ajaa asiansa: siinä pystyy ratsastamaan, mutta pohja ei ole parhaimmasta päästä. Sateella kenttä on vetinen ja talvella koppurainen, vaikka Pekka ja Verneri sitä mönkijällä lanaavatkin. Luojan kiitos Kaajapuron tallilaisilla on mahdollisuus käydä kaksi kertaa viikossa Auburnin maneesilla ratsastamassa. Ilmoitustaululta voit lukea vuorojen viikonpäivät ja kellonajat. Kentän laidalla säiden armoilla on myös vanha estekalusto, jonka maalit ovat lohkeilleet ja jonka puomit painavat kuin synti. Estekalustoa saavat käyttää kaikki tallilaiset. Kenttä on aidattu ruskealla lankkuaidalla, jossa kulkee ylhäällä myös sähkö. Muistathan sulkea portin ratsastaessasi. Maastoja Kallasta löytyy enemmän kuin tarpeeksi, merkittyjä reittejä vähemmän kuin kinttupolkuja metsässä. Ota siis maastot tunteva kaveri mukaan ja lähde tutkimaan ympäristöä.

"Mutaa. Tallin edusta oli siedettävässä kunnossa, mutta kaikki muu, oli ihan ruskean mönjän peitossa. Mun katse laski pihatossa odottavasta ruskeajalkaisesta Seposta omiin jalkoihini ja pakokauhu laskeutui sisälleni. Ainoat vaihtokengät olivat äidin auton takaluukussa ja olisivat palaamassa vasta tuntien päästä. Ei helvetti."

- Ava Pulkkanen, Sysivalkeen omistaja 26.10.2018


Tallin asukkaat

Päätallin hevoset 6/8

Tigraine Inkstain Vegas Cariad Kissmegoodbye
i. Tranquille K
ei. Donauwelle
i. World War Z
ei. Inkscout Ring xx
i. Brittish Brat Brent
ei. ML Zamiro
i. Hateyouloveyou 21
ei. Saturn
FWB-tamma FWB-tamma FWB-tamma FWB-tamma
omistaja Josefina Rosengård ylläpitäjä Jesse Aro omistaja Heidi Näyhö omistajat Inna Paakkanen
& Jaana Alsila
Sinevan Aliferina Iztacalco Vapaa karsina Vapaa karsina
i. Bavarignis
ei. Capricorn
i. Imperos Zander
ei. Follow Forever
- -
FWB-tamma HANN-tamma - -
omistaja Nita Merisalo omistaja Verneri Kaajapuro - -

Siirtotallin orit 4/4

Hateyouloveyou 21 Kallan Blackthorn Vegan Pecan Pie Calaggio
i. Geneva's Heron Hills
ei. Hexenmeister
i. Rägbys Vociferous
ei. FBL Surtur
i. Banana Mania
ei. Calling Ivory
i. Conca
ei. Giuramento
KWPN-ori FWB-ori FWB-ori SELLA ITALIANO -ori
omistaja Verneri Kaajapuro omistaja Kiia Kalliokoski omistaja Janna Kaajapuro omistaja Verneri Kaajapuro

Pihaton hevoset 2/4

Sharazan Artistrea Vapaa pihattopaikka Vapaa pihattopaikka
i. Kamikaze x
ei. Run Like Wind xx
i. Art of War
ei. Tranquille K
- -
X-tamma FWB-tamma - -
omistaja Janna Kaajapuro omistaja Josefina Rosengård - -

* Riesa siirtyy pihattoon vasta vieroituksensa jälkeen


Tarhaukset

Orit tarhataan yksinään siirtotallin takaisiin tarhoihin, pihattolaiset ulkoilevat itsenäisesti alueellaan.

Kesäisin mahdollisuus pikkulaitumeen tallin lähellä (kesä 2021: Granni & Riesa yötä päivää) tai hieman kauemmas isolle laitumelle (tallin muut tammat ja Seppo).

Syyskauden 2021 tarhaukset:

TARHA 1. Granni & Cariad
TARHA 2. Inka & Rinna
TARHA 3. Salsa & Kisse

Ulkoasu: Sage (VRL-08682)  |  Tämä on virtuaalitalli  |  Kaikki kopiointi kielletty