Auburnin joulukalenteri

Luukun ensimmäinen tarina on lyriikoiden sävyttämä melankolinen maalaus juuri eronneen Julia Luodin ajatusmaailmasta. Toisessa tarinassa muistellaan Inna Paakkasen ensimmäistä ratsastustuntia lapsena.

8. joulukuuta 2018

tarinan takana Kirjoittanut Julia Luoti. Valerien omistaja. Lääketieteen opiskelija. s. 1995. Julkaistu alun perin Valerien päiväkirjassa 14.09.2018.

Kartanolla 14. syyskuuta 2018

Valerien hengästynyt puuskutus täydentää muuten hiljaista kulkuamme syysillassa. Yllättävää sadekuuroa oli turha yrittää laukata karkuun, se saavutti meidät täysiverisukuisen hurjasta vauhdista huolimatta. Voikko hypähtää jokaisen tielle muodustuvan lammikon ylitse turhautuneena, kun minä olen päättänyt antaa kylmien, raskaiden pisaroiden kastella meidät kokonaan.

Everything's been so messed up here lately
Pretty sure she don't wanna be my baby

Me edettiin omin nokkinemme Kalla Cupia varten helvetin hitaasti - ja huonosti. Totta puhuen, me oltiin tipahdettu ansaan ja jouduttu palaamaan katkerin kasvoin lähtöruutuun kuin Kaninloikassa konsanaan. Luovuttaminen ei tullut kuuloonkaan, olinhan mä suutuspäissäni vakuuttanut Lukakselle peseväni tämän radalla sata nolla. Todellisuudessa mun jaksaminen riitti juuri ja juuri nousemaan sängystä aamuisin.

Everything's gonna be alright
Everything's gonna be okay

Voi itku. Pyyhkäisen sateen tuhrimia silmiäni, kun lämpimät vanat piirtyvät halkomaan poskieni meikin. Ihan kuin sillä olisi mitään merkitystä kaatosateen uhrina, jonka muistan heti meikkivoiteen tarttuessa mustiin roeckleihin.

It's gonna be a good, good, life
That's what my therapist say

Valerie pysähtyy vastahakoisesti tallin eteen, mutta tiputtaudun silti kyydistä kiireesti. Raivokas kuuro ehtii piiskata pisaroita äänekkäästi arvokkaaseen estesatulaan. Se onkin enää ainoa, mitä tahdon sateelta varjella.
Meistä, kuin taulusienistä, valuva vesi piirtää polun perässämme aina tallin toiseen päähän asti. En haluaisi nähdä ketään haavoittuvassa mielentilassani, likaisissa ja läpimärissä tallivaatteissa, hiussuortuvat sekaisin ja meikit vinksallaan.

I'm a mess, I'm a loser
I'm a hater, I'm a user

Mutta kohtalolla on vaan hassu taipumus heittää vielä lapio, kun on jo tarpeeksi pohjalla. Huomioni varastaa tumma perijätär, joka raivoavasta myrskystä huolimatta onnistuu näyttämään täydelliseltä. Sateeseen hyvin varustautunut brunette päästää laineikkaat kutrinsa ulos hupun alta ja sipaisee pitkistä ripsistään pisaroita. Ne taitavatkin olla ainoat, jotka sateessa kastuivat...

I'm obsessed, I'm embarrassed
I'm a mess for your love, it ain't new

Nyökkään perijättärelle hitaasti, hymyilen väkinäisesti, jotta edes joku muuten epäonnistuneessa olemuksessani olisi ennallaan. Isabella tervehtii yställisesti mutta osaan erottaa sen kasvoilta vahingoniloa, sitten huolestuneisuutta, mutten anna sen pysäyttää minua. En haluaisi selitellä yhtään mitään.
Henkäykset takertuvat keuhkoihin ja rintakehää puristaa. En pysty enää vastustamaan tunnekuohua, vaan valun märkänä rättinä karsinan seinää pitkin lattialle. Kyyneleet tulvivat poskilleni ja sumentavat näkökentän täysin.

Mä en oikeasti ollut vieläkään päässyt yli Jonnasta, vaikka olin niin uskotellut.

Tutustu Valerieen. Lue lisää Julian elämästä.

tarinan takana Kirjoittanut Inna Paakkanen. Banskun omistaja. Tallityöntekijä ja ratsuttaja. s. 1994. Julkaistu alun perin spin-off tarinana 19.08.2018.

Throwback to the first time in the saddle

Vuosi 2005 tammikuu, ratsastuskoulu Ridapöksyt ja juuri alkava alkeisryhmä odotti jännittyneinä tallin taukohuoneessa opettajaansa. Tuntilaisten mukana olivat myös heidän vanhempansa, joillakin kamera valmiina. Heitä oli yhteensä kuusi oppilasta ja yksi heistä oli Inna Paakkanen. Ruskeahiuksinen nuori koululainen, joka odotti innoissaan tulevaa tuntia. Hän oli itse asiassa lapsista ainut, jonka vanhemmat olivat ilmoittaneet hakevansa hänet tasan puoli seitsemän.

Inna oli saanut heidät ylipuhuttua, että saisi aloittaa ratsastuksen, olihan hän nyt jo kymmenenvuotias. Sitä paitsi Lukas Niemenpääkin ratsasti. Hänen vanhempansa omistivat hienoja estehevosia. Innakin halusi oman estehevosen. Hienomman kuin Lukaksen oma poni, Inna ei tykkäisi poneista, hän päätti sen ihan itse. Tänäänkin hän toivoi pääsevänsä tallin hienoimman hevosen selkään! He laukkaisivat ja...
"Päivää!"naisääni tervehti ja asteli tuntilaisten eteen. "Mä olen Kirsi, teidän ratsiope. Hoitajat on juuri hakenu teidän ponit sisälle ja pääsette hoitamaan niitä hoitajien kanssa."
Ponit? Ei Inna halunnut ponia. Suu mutristui, mutta hän seurasi kiltisti opettajaa tallikäytävälle.

Kirsi selosti lapsille tallinsääntöjä hyvin tarkkaan. Ei juosta, ei kiljuta, ei huudeta, ei mennä karsinoihin ilman lupaa tai yksin. Innan mielestä siinä oli liian monta ei:tä. Mitä täällä sitten sai tehdä? Ei Lukas koskaan noin monista kielloista puhunut.
"Innalle Pytty", Kirsi kertoi tuntilaisille heidän nimiään ja jokainen hihitti kuullessaan Pytyn lempinimen.
Kaikki paitsi oikeastaan Inna. Minkä hevosen nimi oli Pytty? Pytty oli vessassa ja sinne asioitiin. Ei niillä ratsastettu!

Pytty oli pienikokoinen, pyöreä eestinhevonen, ruunivoikon värinen ja Innasta se näytti pystyyn kuolleelta. Sen alahuuli lerpatti, eikä se välittänyt mistään, kun Inna harjasi sitä sen hoitajan kanssa. Tästä Inna kyllä piti. Hevosen harjaamisesta. Hän jopa ylsi harjaamaan Pytyn selkää. Harjaamisen jälkeen hoitaja opetti Innalle miten suitset laitettiin ja näytti miten paljon Pytty pullisti vyötä kiristäessä. Kaikkien ollessa valmiina, tuntilaiset tarttuivat ratsujensa ohjista kiinni ja taluttivat ne maneesiin.

Siinä vaiheessa Innaa jännitti ensimmäistä kertaa niin paljon, että hän mietti ilmoittaisiko jättävänsä ratsastuksen väliin. Vihreät ratsastushousut olivat uudet, mutta ei se äitiä haittaisi, jos hän ei aloittaisikaan ratsastusta. Molemmat vanhemmat varmaan vain iloitsisivat, ettei Inna toisikaan hevosilta haisevia varusteita kotiin. Ennen kaikkea! Miten ihmeessä Inna muka pääsisi tuon ponin selkään?
"Ota ohjat yhteen käteen ja tartu satulasta, sen jälkeen koukista vasenta jalkaa", hoitaja selitti Innalle ja tärisevin käsin Inna teki mitä pyydettiin.

Hän tarttui mustista jouhista ja toisella kädellään satulasta, koukisti vielä jalkaansa. Perhoset lentelivät hänen vatsassaan ja sitten maa katosi hänen jalkojen alta. Vaivoin Inna sai toteltua hoitajaa ja heitettyä jalan Pytyn selän ylitse. Inna Paakkanen istui ensimmäistä kertaa ponin selässä.

Tutustu Innan hevoseen Banskuun. Lue lisää Innan elämästä.