Auburnin joulukalenteri

Luukun ensimmäisessä tarinassa tuskaillaan hevosen lempinimen kanssa. Onko z-kirjaimen lausuminen tosiaan niin vaikeaa? Toisessa tarinassa Isabellan ja Amandan serkku sisuuntuu ja päättää kertaheitolla pistää elämänsä järjestykseen - ainakin hevosten osalta.

19. joulukuuta 2018

tarinan takana Kirjoittanut Matilda Tammilehto. Zelian omistaja. R-Kioskin myyjä. s. 1993. Julkaistu alun perin Zelian päiväkirjassa 04.06.2018.

Kartanolla, 4. kesäkuuta 2018

Zelia. Mä olin maistellut sitä nimeä suussani nyt neljä vuorokautta yrittäen päättää, mikä lausuminen kuulostaisi parhaimmalta. Mun päässäni pehmyt Zzzelia sitä hienoa z-kirjainta korostaen kuulosti tottakai hienoimmalta, mutta ääneen lausuttuna tilanne oli erilainen. Zelia. Tselia. Selia.

Niinpä. Survo Zelia suomalaiseen suuhun. En mä halunnut siitä muovautuvan mitään Seljaa tai Selmaa sen takia, että zet olisi muka helpoin lausua ässänä. Se oli jo viralliselta nimeltään jusunniminen, joten mä takertuisin Zeliaan kynsin ja hampain.

Pyöräytin silmiäni tammalle, joka steppaili ohjien päässä matkalla kentälle. Zelia oli saanut lomailla ensimmäiset päivät ja liikkunut sen jälkeen vain liinan päässä tarjoten vauhtia ja kevätjuhlaliikkeitä. Nyt mä olin kuitenkin päättänyt hyödyntää aamupäivän hiljaisen hetken ja nousta satulaan ensimmäistä kertaa sitten sen hetken, kun Zeliasta oli virallisesti tullut mun hevoseni.

Hypistelin nahkaohjia kuin ne olisivat olleet tulessa. Mä en varsinaisesti ollut hermostunut, vaan enemminkin hukassa: olin jo niin rutinoitunut Haukan kanssa, että menisi varmasti hetki ennen kuin mä oppisin, kuinka työskentely Zelian kanssa kannattaisi aloittaa.

Piirtopää nyhti ohjia sitä mukaa, kun mä keräsin niitä tuntumalle. Se sai mut ryhdistäytymään ja patistamaan nuorta tammaa töihin turhanpäiväisen heilumisen sijaan. Zelian häntä viuhahti ilmassa, mutta tamma laski päänsä alemmas kuolainta narskutellen.

Satula narahteli vaimeasti kevennykseni tahdissa. Zelia tuntui pieneltä, mutta silti niin sopivalta. Ravissa mun oli helpompi ratsastaa tammaa ajatuksella pohkeen ja ohjan väliin, vaikka yritinkin pitää työskentelyn vielä rentona ja Zelian matalassa muodossa. Kenttä pölisi paikkapaikoin kastelusta huolimatta, mutta mä en antanut sen häiritä ratsastaessani paljon kaarevia uria, joilla saatoin taivutella Zeliaa, joka tuntui aika jäykältä kyljistään. Mä en tiennyt oliko tamma ehtinyt olla kevätlomalla kuinka kauan, mutta todennäköisesti ainakin jonkin aikaa.

Pukki tuli aivan yllättäen, kesken laukkaympyrän. Mä en ollut kuullut tai nähnyt mitään, mutta Zelia oli väistänyt kentän päätyä roimalla sivuloikalla ja nakannut takapäänsä ilmaan. Patistin tammaa eteenpäin huolehtien, ettei se saanut kiskottua multa ohjia uuteen loikkaan ja pienensin ympyrää pykälän saadakseni laukan takaisin kontrolliin. Zelia pärskähteli ilmeisen tyytyväisenä itseensä, pyöritellen kuitenkin kummastuneena korviaan.

Mä en ollut muistanutkaan, miltä tuntui, kun hevonen nosti kunnolla kierroksia. Ilmeisesti vapaat olivat nousseet Zelian nuppiin ihan kunnolla, sillä ensimmäisen laukkapätkän jälkeen puoliverinen tanssahteli, poikitti ja viskoi päätään niin kauan, että sai luvan nostaa uuden laukan. Kevensin istuntaani ja annoin ohjien valua pykälän pidemmäksi toivoen, että Zeliakin myötäisi ja lopettaisi viulunkielenä pinkomisen. Se toimi ja tamma venytti kaulaansa askeltaan pidentäen niin, että yhden pitkän sivun verran mä pystyin vain keskittymään puoliverisen liikkeiden tunnusteluun. Sillä oli luonnostaan makea, rytmikäs laukka, josta olisi pienellä laitolla oikeaksi estehevosen vahvaksi laukaksi. Ensin mun täytyisi kuitenkin kehittää omaa reaktionopeuttani, koska saatoin vain kuvitella Zelian vauhdin radalla.

Kumarruin taputtamaan Zelian auringonvalossa kiiltävää kaulaa, jonka karvapeitteen alla lihakset värähtelivät kilpaa tamman ympärillä pörräävien ötököiden kanssa. Kesä tuntui iholla paahtavana lämpönä ja johdatti ajatukset viilentävään suihkuun. Vilkaisin kartanon suuntaan automatisoituneena, tuhahtaen itsekseni reaktiolle - Zelia ansaitsisi suihkun ensin.

Tutustu Zeliaan. Lue enemmän Matildan värikkäästä elämästä.

tarinan takana Kirjoittanut Anna Sare. Epin omistaja, perijättärien serkku. Graafikko, s. 1995. Julkaistu alun perin spinn-off tarinana 27.08.2018.

Ryhtiliike

Mun olisi pitänyt tehdä töitä, mutta katselin hajamielisenä ulkona ropisevaa sadekuuroa näytön takana olevasta ikkunasta. En osannut keskittyä. Päässä pyöri liikaa kaikki muu – kaikki se, mitä yritin vältellä hukuttautumalla töihin. Miksei se toiminut enää? Helvetti.

Me oltiin melkein päädytty sänkyyn Lotan kanssa puutarhajuhlien päätteksi. Humalankin läpi oli kuitenkin tunkenut ahdistava ajatus siitä, että kaikki leviäisi enemmän käsiin jos olisin antanut huuman viedä mut entisen tyttöystäväni syliin.

Ja sitten mä en ollut puhunut sille mitään sen illan jälkeen. Kai se olisi ollut kohteliasta, lähes pakollista puhua asiasta. Mutta ei, mä piilottelin. Salaa välillä uneksin siitä, miten ilta olisi päättynyt, jos mä en olisi tällä kertaa ollut järkevä. Yksi ääni mun päässä yritti saada mua ottamaan askelia takaisin ja yrittää uudestaan, toinen taas halusi pysyä kaukana ja väitti, ettei se voisi toimia. Enkä mä tiennyt yhtään, kumpaa kuunnella, enkä mä siksi saanut minkäänlaista mielenrauhaa. Olin jo monta kertaa aloittanut viestin kirjoittamisen, mutta pyyhkinyt sen aina pois.

Niin typerää kuin se olikin, mun tunteiden vuoristorata heijastui mun ratsastamiseen. Keskittymiskyky oli surkeaa ja hömpöttelin mieluummin aivottomana maastossa kuin treenasin kunnolla. Ote lipsui ja pahasti. Ja se näkyi: viimeisin sijoitus kilparadalla oli yhdestoista. Metrin luokasta ratsastuskoululla, mikä teki siitä vielä nöyryyttävämpää. Oliko Auburn vaikuttanut näin vahvasti voitonhimooni ja pakkomielteeseen varjella jotain ihmeellistä elitistin mainetta? Kuka mä edes olin enää?

Saakeli soikoon. Mulla oli liian hieno hevonen pelkkään maastoiluun, se oli varmaa. Mä etsisin käsiini kaikki avoimet valmennukset ja pistäisin elämäni ruotuun - edes ratsastuksen saralta.

Lue lisää Annan elämästä tallin ulkopuolella. Joku tarinan henkilöistä hukassa? Tarkasta, kuka kukin on.