Auburnin aloitussivu | Joulukalenteri | Foorumi

Auburnin joulukalenteri

Luukun ensimmäisessä tarinassa tuodaan äiti tallille ja treenataan esteitä Tie Tähtiin -kilpailua varten (jonka parhaan tähtitallin tittelin Auburnin kartano vaatimattomasti voitti). Toisessa tarinassa pujahdetaan tallilta spinn-off maailmaan ja kotibileisiin!


13. joulukuuta 2018

tarinan takana

Kirjoittanut Minka Aavikko.
Nakin omistaja & Hanin vuokraaja, satulansovittaja. s. 1992.
Julkaistu alun perin Hanin päiväkirjassa 30.03.2018.

Tie tähtiin! Estevalmennus

Ai miten niin kuumotti kun äitini tuli tallille? No, ensinnäkin jouduin jättämään sen satuloimaan, suitsimaan ja kävelyttämään Hanin kun itse joudun johonkin Isben kuntorääkkiin. Toiseksi, se ei oikein arvosta poneja ratsuina, eikä todellakaan ole innostunut ajatuksesta, että olin vielä ostanutkin itselleni Nakin, joka myös on poni. Äitini on hieman tempperamenttinen, mutta jotenkin sain tälle saarnattua että Hanin kanssa sit ollaan ihan pirun rauhallisia, eikä edes ärähdetä.

Harjasin itse Hanin karsinassa vapaana äitini katsellessa ulkopuolelta. Nainen kasvattaa itse valjakkohevosia, eikä muutenkaan oikein ole ratsuihmisiä, vaan arvostaa valjakkoajoa paljon enemmän. Jostain syystä se kuitenkin oli päättänyt että just tänään haluaa tulla katsomaan meidän estevalkkaa. Kun Hani oli harjattu, sillä oli suojat paikalla ja olin vielä letittänyt tamman harjankin, lähdin Julian kanssa samaa matkaa maneesiin. Hanin varusteet olin kantanut karsinan eteen ja toivoin todellakin, että äitini saa ne tammalle ilman ongelmia. Olin myös kehottanut tätä taluttamaan Hania juoksutusliinasta, koska en todellakaan halua että Hani päätyy pinkomaan pitkin pihaa.

"Oliks toi sun äitis?" Julia naurahti kävellessämme maneesiin.
"Jep. Katto Hania semi arvostelevasti. Nakkia en oo sil viel ees esitelly", naurahdin ja puistelin päätäni hieman epäuskoisesti. "Varmasti se ihastuu Haniin kun näkee sen ratsastettuna", blondi lohdutti ja hymyili ystävällisesti.
"Toivottavasti. Ei sillä että mua sen mielipide kiinnostais, mut kyl se ain hyvält tuntuu jos se ees jottain kivaa mun mussukoist sanois", naurahdin ja saavuimme lopulta maneesiin.

Isbe pisti meidät maneesissa kunnolla hommiin. Aluksi tehtiin aivotyöskentelyä, eli käveltiin toisen osakilpailun esterataa läpi ja pohdittiin radan suoritusta. Hani on pieni ja kohtuu ketterä, mutta toivon hyviä ratoja, enkä usko että lähden sen kanssa tekemään kovin tiukkoja teitä. Tämä on vasta ensimmäinen estekilpailumme tällä korkeudella, joten en aijo ruveta uhkarohkeaksi. Jos uusintaan asti pääsemme, on se paljon haastavampi. Perusrata näyttää kohtalaisen simppelille, mutta uusinnassa pitäisi olla sitten ihan todella tarkkana.

Kävelyn jälkeen otettiin vielä vartin verran lihastreeniä, joka onneksi sujui kohtalaisen kevyesti. Tämän jälkeen hevosemme saapuivat maneesiin ja sekä äitini, että Hani näyttivät molemmat olevan hengissä. Äitini vain tyrkkäsi kirjavan tamman minulle ja jatkoi matkaansa maneesiin. Tämä ei selvästikkään näyttänyt vielä vakuuttuneelta. Nousin ratsaille ja kiristin vielä satulavyötä. Jalustimet olivat valmiiksi omilla mitoillani, ei Hanilla pahemmin kukaan muu ratsastanutkaan. Aloimme kävellä alkukäyntejä ja Isbe laittoi kaikki ratsastajat pyörittelemään suunnilleen kaikkia ruumiinosia. Tätä olen tehnyt Hanin kanssa paljon totuttaessani sitä siihen, että ratsastajan heiluminen ei tarkoita kuolemaa. Edelleen tamma vähän mulkoili minua yläkautta, mutta ei lähtenyt minnekkään.

Isabellan mukaan valmennuksessa keskitymme enemmän verryttelyyn ja siihen, miten kilpailutilanteessakin verryttely kannattaa suorittaa. Aluksi suoritimme paljon verryttelyä ja jumppaa käynnissä, jotta saimme hevoset rennoiksi. Hani oli pitkään melko jännittynyt ja jonkin verran säpsähteli ulkoa kuuluvia ääniä. Maneesin ulkopuolella oli ollut aika paljon vieraita hevosia, jotka olivat selvästi järkyttäneet pienen hevosen herkkää mieltä. Ravissa ja laukassa Hani alkoi vertyä ja rentoutua paremmin, eikä ollut enää jännittynyt kuin viulunkieli, vaan meni paikoitellen ihan oikeasti hyvinkin.

Hyppyjä valmennuksen aikana otettiin vain muutamia ja kaikki sujuivat aika hyvin. Tulimme hyviin paikkoihin ja Hani ponnisti todella hyvällä voimalla siihen nähden, että se on juuri vasta palannut hommiin mammalomalta. Loppuverryttelyitä suorittaessa Isabella kävi läpi meidän kaikkien kanssa ajatuksiaan hevoskohtaisesti. Meidän kohdalla hän suositteli ottamaan verryttelyssä vain parit hyvät hypyt, koska Hani väsähtää nopeasti. Lisäksi Isbe neuvoi pitämään muunkin verryttelyn lyhykäisenä, jotta Hanin vain saisi rennoksi ja hereille, mutta se ei ehdi väsyä.

Valmennuksen jälkeen lähdin Hanin kanssa pihalle kävelemään, kun seuraava ryhmä oli aloittelemassa valmennusta. Äitini lähti kävelemään pihalle kanssani ja päätin kävelyttää tämän Nakin tarhan kautta. Karvainen orivarsa rallitteli tarhassa ja äitini pysähtyi hetkeksi katselemaan sen menoa.
"Kyllä siitä hyvä tulee, liikettä ainakin löytyy", äitini sanoi ja taputti Hanin kaulaa. Itse en sanonut mitään, mutta kasvoilleni levisi pieni hymy. Vihdoinkin se alkaa tajuta, että oli elämäni paras tilaisuus päästä Auburniin vuokraamaan hevosta.

Tutustu Haniin
Lisää #tietähtiin tunnelmia

tarinan takana

Kirjoittanut Nita Merisalo.
Leevin vuokraaja, lukiolainen. s. 2000.
Julkaistu alun perin spinn-off tarinana 19.05.2018.

Kun kyynelii peittää glitterii

Mä katselin itseäni arvioivasti kokovartalopeilistä. Tiukka tummansininen mekko ulottui mua melkein polviin asti ja mekko jätti mun olkapäät paljaiksi. Jalassa mulla oli Minjalta lainatut tummansiniset remmikorkokengät, oli älyttömän kätevää kun oli sama kengänkoko kuin parhaalla kaverilla. Hiukset oli kevyesti kiharrettu.
"Miltä mä näytän?" kysyin kääntyen kohti Minjaa, joka istui meikkaamassa itseään.
"Nää pitäs olla mun juhlat, mutta sä viet kyllä kaikkien huomion", nainen totesi kääntyessään katsomaan.
"No enhän, sitä paitsi saat ihan rauhassa iskeä ketä tahdot. Mulla ei oo sille tarvetta", virnistin.
"Leuhki nyt vielä silläkin. Etkä pyytäny sitä edes suojelemaan sua kaikilta himokkailta miehilta", Minja nurisi.
"Mä olisin joutunut suojelemaan Nikoa. Teiltä", mä nauroin päätäni pudistellen.

Jos totta puhuttiin, niin mä olin arponut Nikon pyytämisen kanssa. Välillä mä olin sitä mieltä, että ei. Välillä taas olisin halunnut pyytää miehen mukaan. Eihän meidän juttu enää mikään salaisuus ollut, mutta en mä silti välittänyt kuuluttaa sitä kaikille. Ja mua epäilytti, halusinko vielä tuoda Nikon mun kaveriporukan sekaan. Tokihan kaikki tiesivät vähintään toisensa, mutta tilanne oli nyt täysin eri. Mä en myöskään halunnut olla se, joka ei voinut tehdä mitään tai mennä mihinkään ilman poikaystäväänsä. Mä en halunnut olla takertuja. Puhelin oli poltellut mun käsissä, mutta lopullinen päätös oli juhlia ihan kaveriporukalla.

Mä olin tullut ajoissa valmistelemaan ja tietysti valmistautumaan Minjalle tämän syntymäpäiväjuhliin. Tämän vanhemmat olivat kiltisti lähteneet viikonlopuksi pois, joten Minja sai rauhassa järjestää omat juhlansa. Mä sain itseni valmiiksi ennen sankaria, joten mä lähdin alakertaan valmiiksi. Korkeat korkokengät tappaisi mut nyt jo. Paikalle oli kutsuttu meidän ydinporukka ja läjä muita tuttuja. Petra ja Aapo toisivat myös mahdollisesti mukanaan jotkut serkut. Muiden tuttujen joukkoon kuului Minjan uusin ihastus, jos olin ymmärtänyt oikein. Mä katselin epäilevästi tarjoiluja. Porukkaa oli tulossa kyllä jonkun verran, mutta tarjoiluja oli varmaan tuplasti mitä olisi tarvinnut.
"Kutsuitko sä sittenkin armeijan vai miks tota tavaraa on niin paljon?" mä ihmettelin kun Minja laskeutui alakertaan.
"Mielummin liikaa tarjottavaa kun liian vähän", nainen virnisti nolosti.

Väkeä alkoi hiljalleen kerääntyä ja musiikki soimaan kovemmalla. Mä kiertelin juttelemassa kaikille, siideriäni samalla juoden. Tänään jutteleminen oli kivaa ja mä nautin päästessäni moikkaamaan enempi ja vähempi tuttuja ihmisiä. Mua huvitti, kun näin tutun blondin ilmestyvän ovesta taas muodikkaasti myöhässä.
"Miten sä aina onnistut olemaan myöhässä?" virnistin halaten Petraa.
"Taitolaji. Sofia, tässä on mun kaveri Nita. Nita, mun serkku Sofia", nainen esitteli.
"Moi. Menkää ottamaan jotain, Minja pystyis ruokkimaan ja juottamaan armeijan noilla. Itse sankari on jossain, punanen mekko toimii hyvin tuntomerkkinä tänään", hymyilin toiselle blondille, puhuen sitten enemmän Petralle.

Mitä pidemmälle ilta eteni, eli mitä enemmän porukka humaltui, sitä enemmän porukka alkoi tanssimaan ja tekemään muutakin kuin juttelemaan. Mua puistatti kun kajareista kajahti seuraavaksi banaanipakoputkibiisi. Jestas miten outoja biisejä sitä julkaistiinkin. Mä nojailin seinään seuraten huvittuneena porukan menoa, toisilla luisti jo aika lujaa.
"Ala tulla tanssimaan sieltä", Tomi tuli vaatimaan. Mä pudistelin ensin päätäni, mutta kun Aapon serkku Eetukin tuli Tomin avuksi, mulla ei ollut vaihtoehtoja. Kuka pystyisi sanomaan kahdelle miehelle ei? Eetu kuului aina täällä ollessaan meidän porukkaan ja oli meille kaikille tuttu. Mulle ei siis jätetty vaihtoehtoja, joten mä laskin juomani pois käsistä ja siirryin jätkien kanssa tanssimaan.

Tanssilattiaksi muodostuneella alueella oli aika ahdasta, mutta eräs pari tanssi kyllä äärettömän lähekkäin. Tomin ja Eetun tanssittaessa mua, mä seurasin huvittuneena Minjan ja jonkun jätkän tanssimista. Jos totta puhuttiin, nämä olivat niin lähekkäin, ettei väliin varmaan mahtuisi edes paperiarkkia. Mä olin hyvin vahvasti sitä mieltä, että Minjan tanssipari oli naisen uusin ihastus. "Tiiätkö sä kuka toi on, joka tanssii Minjan kanssa?" kysyin vaaleatukkaiselta Tomilta, joka tuntui tuntevan aina kaikki. Mies vilkaisi tanssijoita kohti.
"Se on Elias, toi tummatukkainen joka tanssii Petran ja Sofian kanssa on Eliaksen kaveri Jere", Tomi virnisti.
"Mä arvasin, että sä tiiät ne", mä virnistin.

Kun korkokengät ihan tosissaan alkoi tappaa mun jalkoja, mun oli pakko pujotella pois tanssimasta. Mä hain jotain juotavaa ja nojailin taas seinään seuraten sivussa menoa. Mä huomasin tämän Minjan ihastuksen kaverin suuntaavan mua kohti, tästä voisi tulla mielenkiintoista. Jere tuli nojailemaan mun viereeni seinään.
"Mitäs noin nätti nainen tekee täällä yksinään?" mies kysyi haroen tummanruskeita hiuksiaan.
"Kunhan lepuuttelen jalkojani", hymähdin. Mä olin melko varma siitä, miten Jeren ajatukset kulkivat tällä hetkellä ja mihin tämä tähtäsi. Mä vilkaisin ympärilleni ja huomasin hyvin hukassa olevan blondin tulevan sisälle.
"Sori, mun seura itseasiassa tuli just", hymyilin hymyilin Jerelle ja lähdin pujottelemaan kohti Nikoa.

"Hei, mitä sä täällä teet?" mä kysyin, mutta suutelin miestä, ennen kuin tämä kerkesi vastata. Ihan vaan koska mä voin. Yleisestä olemuksesta päätellen Niko ei loukkaantunut, kun mä en edes maininnut tälle näistä juhlista.
"Minja kutsu mut. Sulla kuulemma oli tylsää", Niko virnisti ja kiersi kätensä mun vyötärölle, kun mä puolestani kiedoin kädet tämän niskan taakse. Ehkä vähän turhaa söpöilyä, mutta taas. Mä voin tehdä sen.
"No ei mulla kyllä erityisen tylsää ollu, mutta ei mua haittaa sekään et sä tulit", hymyilin.
"Joku luo muhun aika murhaavia katseita", Niko hymisi mun hiuksiin. Mua nauratti.
"Se on varmaan Jere, jonka pahimmilta iskuyrityksiltä mä pääsin just pakoon. Haetaanko jotain juotavaa?" mä virnistelin. Kun mies vastasi jotain myöntävän tapaista, mä nappasin tätä kädestä kiinni ja lähdin vetämään tätä perässäni ihmisten seassa.

Me haettiin juotavaa ja siirryttiin vähän sivummalle. Mies kietoi vapaan kätensä mun vyötärön ympäri ja veti mut lähelleen, eikä mulla ollut valittamista asiasta.
"Ihan sit muistutuksena, mä en osaa tanssia", Niko naurahti.
"Älä huoli, mua on tanssitettu ihan riittävästi tälle illalle", mä taputin blondin kättä.
"Toi sun mekkos on tosi kiva, mutta mä haluisin tietää, mitä sen alla on", Niko mumisi mun hiuksiin, saaden mut värähtämään sivellessään kädellään mun paljasta olkapäätä. Mä vähän yllätyin Nikon suorapuheisuudesta, se ei ollut ihan miehen tyylistä.
"Katotaan, voi olla et saat asian vielä selville", mä sanoin tuskin kuuluvasti. Seuraavaksi mä katsoin huolestuneena, kun tuttu porukka valui meitä kohti. Muita oli jo lähtenyt hiljalleen jatkamaan johonkin tai vain kotiin. Voi hemmetti. Minja, Petra, Tomi, Aapo, Eetu ja jopa Niklas, tosin viimeisin vähän taka-alalla, tulivat meidän luokse.

"Tulihan se sun komistukses! Ettekä kerenny karata kattelemaan lakanoita", Petra virnisteli.
"Mm, ei vielä", mä heitin takaisin, saaden Nikon yskäisemään. Mitäs oli aloittanut, vaikka eihän muut sitä tienneet. Muut taas puolestaan näyttivät hämmentyneiltä, kun mä en punastellut ja nolostellut, vaan heitin takaisin.
"Te voisitte hankkia sen huoneen, toi teiän söpöily on ällöttävää. Ihan näin parhaan kaverinkin silmissä", Minja lohkaisi. Okei, me oltiin ehkä vähän ällösöpöjä silloin tällöin. Mä vain tyydyin virnistämään brunetelle.
"Mites sulla, tuleeko sängylle käyttöä?" mä virnistin nyökäten kohti naisen aikaisempaa tanssipartneria Eliasta, joka jutteli tällä hetkellä Jeren kanssa. Ja vilkuili aina välillä meidän porukkaa päin, tai siis Minjaa. Naisen poskille nousi ihan pieni puna.
"Ei sitä tiiä, vaikka tuliski", tämä sai sanottua.

Kun juhlat alkoivat olla ohi ja viimeisetkin vieraat lähtivät kuka minnekin, me Nikon kanssa suunnattiin yläkertaan. Mun oli tarkoitus nukkua siinä vierashuoneessa yksin, mutta ilmeisesti nyt ei tarvitsisi. Minja oli taas ajatellut kaikkea, ihmeellistä, sillä tämä oli kehoittanut Nikoa ottamaan yöpymistarvikkeet mukaan. Jestas se nainen oli jotenkin ihmeellisesti onnistunut ajattelemaan kaikkea tällä kertaa, taisi olla ensimmäinen kerta.
"Me selvittiin", mä henkäisin kun ovi oli kiinni ja lukittu meidän perässä.
"Sun kaverit on aika mielenkiintosia, varsinkin muutaman juoman jälkeen", Niko naurahti kietoen kätensä mun ympärille.
"No siitä muutamasta en tiiä, mutta mielenkiintosia ne ainakin on", nauroin.

Mielenkiintosia tosiaankin. Minja oli huudellut meille äsken ennen huoneeseen menemistä, ettemme saisi olla liian äänekkäitä. Mä puolestani olin huudellut samat sanat. Mä voisin vaikka vannoa, että näin Eliaksen menneen jo aikaisemmin tämän huoneeseen. Eikä ollut epäilystäkään, ettei tämä olisi siellä edelleenkin. Mä olin juonut sen verran, ettei kaikenmaailman typerät ajatukset pyörineet päässä. Esimerkiksi siitä, miten tässä näin oli käynyt ja koska tämä mokattaisiin. Virnistellen mä katsoin Nikoa silmiin.
"Vieläkö sua kiinnostaa, mitä tän mekon alta löytyy?"

Lue lisää Nitan elämästä
Lue lisää Nikon elämästä
Suhdetarinoita #nikonita

Auburnin aloitussivu | Joulukalenteri | Foorumi

KAIKEN © AUBURN ESTATE 2017–  | AUBURN ESTATE ON VIRTUAALITALLI